BLOGGAAJAT

Kirjatoukka ja Herra Kamera -blogin takana on tarina yhden unelman toteutumisesta. Hanko oli ensin vain kaukainen haave, sitten haaste, viimein huikaisevan totta ja lopulta ihan tavallista boheemielämää. Minä, eli Kirjatoukka, kirjoitan ja Herra Kamera kuvaa kun ehtii. Meille molemmille Hanko on luovuuden kotisatama. Vaikka rakastammekin reissaamista ja ahmimme kulttuuria ja kuulumisia maailmoja myöten, niin kaikki hauskimmat seikkailut ja uskomattomimmat kohtaamiset ovat tapahtuneet täällä. Ja tosi usein vähintäänkin sivuosassa on hyvä ruoka.





Villa Hangosta on kertomus kahdesta muuttolinnusta poikasineen, jotka saivat päähänpiston hankkia vanhan villan Hangosta. Talo myyntiin siis ja muuttokuorman kanssa Hankoon! Tällä hetkellä muuttolinnut ovat tehneet pesänsä villan valtavaan ullakkotilaan, jota hallitsee vanha tiilinen palomuuri. Melkein valmista, niin kuin elämä aina. Hanko-elämä sujuu pökerryttävässä onnen huumassa – voiko tällaisessa paikassa oikeasti asua? Aamulla kurkkaamme ensimmäisenä, miltä meri tänään näyttää ja illalla ihmettelemme tähtikirkasta taivasta, jota ei valosaaste himmennä. Kuin satua, mutta totta.
Kuva: Peter Silvendoin



Villa Tarja är min trygga hamn i Hangö, dit jag flyttade efter att ha hittat min Hangösjöman. Dessförinnan hade jag ofta kört till Hangö med min son, simmat och solat och drömt om att få stanna helst en vecka i någon av villorna. Lite visste jag då om vilka överraskningar som ännu väntade mig. Det lugna livet i vår villa innefattar i dag två pensionärer samt en liten sonson som trivs med farmor och farfar på vardagarna. Mycket av tiden går åt till matlagning, handarbeten och trädgårdssysslor, men jag hinner också med guidningar, Marttor, Slow Food och är speciellt förtjust i social media med alla dess sidor.
Foto: Tomi Parkkonen


Hankolaiselämää on kertomus tytöntylleröstä, jonka juuret ovat syvällä Tulliniemen rantahietikossa. Tytöstä, joka rakastaa hämärää, syksyisiä myrskytuulia, käpertymistä peiton alle kynttilän hämärään lukemaan ja mietiskelemään. Tytöstä, josta kasvoi yrittäjä, äiti, mummi ja miehenkin sai napattua! Ja kertomus elämästä Suomen eteläisimmässä nokassa, laulun riemusta, matkoista, perheestä ja ystävistä. Ja tietenkin Hangosta - täällä on ihmisen hyvä olla ja elää - hyvä sielun levätä!


Meidän Harmoniaa -blogissa seurataan syntyperäisen hankolaisen äidin ja teinipojan elämää, vaaleassa, koko ajan muuttuvassa kodissa. Sisustamista, valokuvaamista, tuunausta, ajatuksia ja elämän yllättäviä käänteitä. Nautimme rauhasta ja harmoniasta, Hanko antaa siihen mitä parhaimmat puitteet. Mihin tiemme johtaa, sitä ei koskaan tiedä, hetki ja askel kerrallaan. Tervetuloa matkaamme mukaan!

Siirry Meidän harmoniaa -blogiin->









P.S. Oletko hankolainen bloggaaja? Ilmoittaudu meille osoitteeseen: info@villahima.fi